Mä olen apurahataiteilija. Mun teini-ikäinen poikani ihmettelee, onko kahdeksalta nouseminen aikaista. On. Mä en tarvitse herätyskelloa. Katsokaa nyt, olen töissä, paistan teille lettuja, ja kello käy jo kymmentä illalla. Totta puhuakseni mä olen aamuihminen. Ja mulla on uniongelma. Saan kyllä helposti unen päästä kiinni mutta herään jatkuvasti liian aikaisin, neljältä, viideltä. Siitä huolimatta kahdeksan on mulle varhain aamulla. Varsinkin talvella, Suomessa.
Mä olen apurahataiteilija. Mulla on aikaa. Nukkua. Jos osaisin. Mulla on aikaa tehdä ruokaa. Mä teen parempaa ruokaa kuin ravintolassa. Mä unelmoin kahvilasta joka on auki arkipäivisin aamukymmenestä iltaseitsemään ja kolmena iltana viikossa siellä esitetään epäkaupallista taidetta iltayhteentoista. Kyltti on valmis: siinä lukee Lokaal. Mulla on niin paljon aikaa että mun on vaikea ajatella olevani samassa paikassa samaan aikaan viikosta toiseen. Mä yritin käydä taijissa, ja se onnistuikin toissa syksynä koska siellä tarjottiin neljää vaihtoehtoa olla samassa paikassa samaan aikaan joka viikko. Sitten läksin talveksi reissuhommiin, ja taiji loppui. Senpä takia minä joogaan yksin kotona, silloin kun huvittaa. Mulla on niin paljon aikaa että mulla oli varaa irtisanoa vuokra-asunnon mukana peritty lauantai-illan saunavuoro, primetime-aikaan, ja käydä Arlan saunassa silloin kun haluan.
Mä olen apurahataiteilija. Sain Suomen Kulttuurirahastolta kolmevuotisen apurahan vuonna 2008. Se on velvoittanut minut kirjoittamaan vuosiraportin joka vuosi mutta se ei ole iso homma. Olen siis voinut vetää lonkkaa kolme vuotta ja puolitoista tonnia on kilahtanut tilille joka kuukausi. Kolmessa vuodessa se tekee kuusikymmentätuhatta. Vetänyt lonkkaa. Syljeskellyt kattoon. Nauranut tyhjää. Puhunut paskaa. Nukkunut ylenmäärin. Tehnyt kymmenen ensi-iltaa. Katsonut jalkapalloa telkkarista. Suomentanut unkarilaista runoutta. Tuijotellut ulos ikkunasta ja laskenut pilviä.
Mulla on levy-yhtiö. Olen julkaissut kaksikymmentä levyä, viiden vuoden aikana. Jossain vaiheessa piti perustaa firma, koska se oli järkevämpää. Sitten tuli studio, ja sitten halusi alkaa julkaista. Tätä tuubaakin mä soitan aika monella levyllä, mähän en ole julkaissut omia juttujani paljon mitään, käytännössä toisten juttuja. Kaikkea semmoista mitä itse haluaisi että levyllä julkaistaisiin. Esimerkiksi viisikielisen kanteleen soololevy. Tai vienankarjalaista joikua. Voitte kuvitella että mun julkaisut on melkoisia myyntimenestyksiä.
Yleensä levyä painetaan tuhat kappaletta. Ja aina siitä menee muutama sata tai keskimäärin viisisataa saa menemään. Jos lasketaan että viisisataa jää omaan käyttöön, se tekee kaksikymmentä kertaa viisisataa eli mulla on kymmenentuhatta levyä kotona. Ihan vaan itelle.
Taksin kyytiin nousee mies jolla on kaksi sukkaa kädessä. Kuski kysyy mihin mennään, johon asiakas vastaa, no, mihin mennään. Sano sinä mihin mennään. Ajetaan puoli tuntia, ja mies jää kyydistä samassa paikassa jossa nousi kyytiin.
Taksin kyytiin nousee kaksi miestä Yliopistokadun Alkosta. Pysähdytään kioskin eteen. Taksi jää odottamaan. Miehet tulevat takaisin, istuvat autoon ja näyttävät kuskille viidakkoveistä. Eikö ole hieno, miehet kysyvät. Seuraavaksi mennään parturiin. Kuski ja toinen mies odottavat autossa. Miehet jäävät autosta Vanhan kauppahallin kulmalla. Ei ikinä ole ollut näin mukavaa taksikuskia, miehet kehuvat ja maksavat kyydin. Kuski siivoaa lääkkeet lattialta ja sytyttää brennan.
Taksin kyytiin nousee mies Lostarin edestä. Kuski kysyy, mihin mennään, johon asiakas vastaa, Kallioon. Mies puhuu kännykkään. Puhelu tyttöystävälle. Taksi kurvaa Hesarille. Tyttöystävä jättää miehen. Mies sanoo että nyt on päästävä baariin. Kello on kolme, Manala on remontissa, kuski ehdottaa Lostaria, mies purskahtaa itkuun.
Taksin kyytiin nousee porukka amerikkalaisia turisteja Hotelli Presidentistä. Lähdetään ajamaan lentokentälle. Tyttö katsoo kuskia pitkään ja kysyy, olitko sinä eilen oopperassa esiintymässä. Olin, kuski vastaa. Lentokentällä otetaan ryhmäkuva: minä, musta taksi ja amerikkalaiset turistit. Tarkka tyttö.
Taidetaksi: Taito ajaa ja Juha istuu kyydissä muna kädessä.
–Panehan peli housuun.
–Kohta.
Kahden viikon päästä kun mulla on vapaapäivä järjestän levyt hyllyssä. Kaksi viikkoa kuluu. Vapaapäivä koittaa. Juon kahvia ja surffaan telkkarissa. Tulee ilta. Vähän ennen nukahtamista ajattelen että kahden viikon päästä mulla on kolmen päivän vapaa. Silloin järjestän levyt hyllyssä ja käyn hiihtämässä. Kaksi viikkoa kuluu. Kolme vapaapäivää koittaa. Juon kahvia ja surffaan telkkarissa. Närästää. Kolmannen päivän iltana makaan sängyssä ja ajattelen että kolmen viikon päästä mulla on viikko vapaata. Silloin järjestän levyt hyllyssä, käyn hiihtämässä ja nostan keittiön uuden kaapin paikalleen. Kolme viikkoa kuluu. Viikon vapaa koittaa. Juon kahvia ja surffaan telkkarissa. Närästää. Viikon puolivälissä katson levyhyllyä. Koen onnistumisen riemua ajatuksesta että kohta minulla on hylly jossa levyt ovat järjestyksessä. Sunnuntai-iltana ennen nukahtamista ajattelen että kahden kuukauden päästä minulla on kahden viikon vapaa. Silloin järjestän levyt hyllyssä, käyn hiihtämässä, nostan keittiön uuden kaapin paikalleen ja menen Pertin kanssa kaljalle. Kaksi kuukautta kuluu. Kahden viikon vapaa alkaa. Juon kahvia ja surffaan telkkarissa. Närästää. Katson levyhyllyä. Sukset ovat ulkovarastossa. Mietin että pitäisi pyytää Perttiä kaveriksi asentamaan kaappi. Nukun viisi päivää. Soitan Pertille ja perun tapaamisen. Viimeisenä iltana ennen nukahtamista ajattelen että juhannukseen on enää kolme kuukautta. Kesäloma alkaa ja sen jälkeen puolen vuoden sapattivapaa. (Kesäloma alkaa enkä sen jälkeen palaa enää töihin. Käännän uuden sivun elämässäni. Vielä tässä iässä siihen on mahdollisuus. Lähden Espanjaan, lainaan kirjastosta espanjan kielen suggestopedisen pikakurssin ja opiskelen kieltä, vaihdan maisemaa, saan väriä pintaan, uin ja kuntoilen, syön hyvin, nukun riittävästi, hankkiudun eroon silmäpusseista ja jenkkakahvoista. Mietin mihin ryhdyn; ryhtyisinkö yrittäjäksi, kahvila tai astanga-joogaa ja fitnessiä tai luomutomaatteja tai viinitarha tai retriitti. Perustan Aurinkorannalle retriittikeskuksen rikkaille suomalaisille eläkeläisille. Mutta ennen Espanjaa panen paikat kuntoon, järjestän levyhyllyn ja teen suursiivouksen, asennan keittiön kaapin ja mapitan kuitit, myyn kaiken turhan roinan kirpputorilla, ryhdyn eläkesäästäjäksi ja kutsun Pertin kaljalle.) Kahden viikon päästä alkavat yt-neuvottelut, yritys joutuu saneeraukseen, Matin määrittelemättömän mittainen sapattivapaa alkaa saman tien: tulevaisuus, here i am, maanantai ei mittää, ajatus: huomenna pistän ilmoituksen huuto.nettiin "myydään yksi sekava levyhylly".
Seison hississä – parfyymi tuoksuu, joku haisee hielle, lapsi parkuu, hissi pysähtyy turhaan. Odotan bussia. Poltan parvekkeella aamutupakan. Olen pilkillä ja hirvimetällä passissa. Seison kassajonossa, passintarkastusjonossa, jonotan lentokentän lähtöselvitykseen. Soitan palvelunumeroon – jonotus on maksuton. Ajan suoraa tietä 500 kilometriä. Odotan katsastusasemalla numeron vaihtumista oikeaksi. Seison näyttämöllä. Riipun benji-köydessä, narun jatkeena. Katson uutisia. Kuuntelen radiota. Odotan esityksen alkamista, pääsyä tilaan. Odotan puhelua. Odotan että aamu valkenee. Odotan kuolemaa. Odotan syntymää.
Hankin matkapuhelimen vuonna 1994. Olin Telen asiakas. Sittemmin Tele muuttui Telia-Soneraksi. Olen ollut myös DNA:n ja Saunalahden asiakas. Vuonna 2007 ryhdyin Elisan asiakkaaksi.
Talvella 2011 puhelin toimi mielestäni normaalisti mutta ystäväni alkoivat ilmoitella että minulle ei voi soittaa, että numeroni ei ole käytössä. Soitin Elisan asiakaspalveluun jossa ihmeteltiin, että todella, soittamani puhelut kulkivat Elisan kautta kun taas minulle soitetut puhelut menivät Soneralle. Asiakaspalvelu lupasi selvittää asian. Pari tuntia tämän puhelun jälkeen puhelimeni ei toiminut enää lainkaan. Soitin taas asiakaspalveluun, jossa minua kehotettiin ottamaan yhteyttä Soneraan sillä näytti siltä että liittymäni oli siirtynyt Soneralle. Epäuskoinen asiakaspalvelija sanoi että se ei voi olla mahdollista, että tässä on nyt joku sekaannus. Lisäpuhelut ja sähköpostiviestit asiakaspalveluun paljastivat että Elisa oli irtisanonut liittymäni maksamattomien laskujen takia, liittymäni oli joutunut sulkutilaan ja numeroni oli palautunut sinne mistä olin sen 17 vuotta sitten saanut eli Soneralle. Kysyin oliko maksamattomia laskuja, ja vastaus oli että ei ollut.Kuukautta aikaisemmin maksamattomia laskuja oli ollut. Silloin puhelin oli niiden takia suljettu. Olin hoitanut maksut ja asiakaspalvelu oli luvannut avata liittymän. Oli sanottu että tilanne oli hankala muttei mahdoton. Silloin säikähdin ja kysyin, että eihän numeroni vain häviä, numero joka oli ollut minulla 17 vuotta. Kaikki on kunnossa, numero säilyy, asiakaspalvelija oli sanonut. Ja liittymä oli avattu. Sain myös Elisalta kirjeen jossa minut toivotettiin tervetulleeksi Elisan asiakkaaksi. Tässä vaiheessa ystäväni alkoivat ihmetellä että numeroni ei ole käytössä. Pian sen jälkeen en voinut puhelimellani myöskään soittaa. Viimeinen puheluni Elisan asiakaspalveluun loppui tylysti: et ole enää Elisan asiakas. Asiaasi on selvittänyt jo liian monta ihmistä. Ota yhteyttä Soneraan. Tee kirjallinen reklamaatio mikäli et ole tyytyväinen.
Soitin Soneraan ja kysyin, oliko puhelinnumeroni siellä. Iloinen ääni asiakaspalvelussa vastasi, kyllä, se on täällä, millainen paketti laitetaan?
20.-22.9.2019
27.-28.4.2014
23.-24.11.2013
10 July, 2013
13.-15.9.2012
5.-7.7.12
16.6.2012
23.-26.5.12
21.-29.4.2012
January 19-21, 2012
November 18-23, 2011
September 7-8, 2011
July 8-9, 2011
November 17-21, 2010
Juha Valkeapää
juha(at)juhavalkeapaa.net